Toipilas Piiroinen täällä kirjoittelee vasemmalla kädellään. Ei olisi uskonut vielä perjantaina herätessään, että mitä päivä voikaan tuoda tullessaan.
Perjantaina Sinikka lähti kesken tupeerauksien käymään hammaslääkärissä, kun hammasta oli ikävästi särkenyt jo parin päivän ajan. Päivä oli kaunis, kellohame heilahteli mukavasti ja oli muutenkin hyvä mieli Sinikalla, viikonloppuna luvassa juhlat ja kerrankin sai hammaslääkäriin ajan niin nopeasti. Hammas tuli hoidettua ja hammaslääkäri oli tosi mukava rouvashenkilö, jonka kanssa heti löytyi yhteinen sävel ja lähtiessään Sinikka kehui vielä hammaslääkärin pukevaa kampausta.
Kadulle päästyään Sinikka lähti kohti autoaan ja samalla vilkaisi puhelintaan, että kauan hammaslääkärissä oli aikaa kulunut. Kadulla oli kuoppa, jota ei tietenkään tullut huomanneeksi, siinä samassa Sinikka kaatui ja lensi kyljelleen asfalttiin, puhelin ja käsveska lensivät myös kaaressa kadulle. Ensimmäiseksi tietenkin paniikki siitä, että näkikö kukaan, kun oli arkipikkaritkin jalassa. Äkkiä ylös ja helmoja suoristamaan, kaksi poikaa tuli paikalle ja kysyi, että kävikö kuinkaan? Ei käynyt kuinkaan, puhelimen näyttö taisi vaan hajota ja kampaus nyt tietenkin lässähti moisesta lennosta. Ylös noustessa alkoi oikeassa kädessä tuntumaan valtavan kova kipu, Sinikka yrittää nostaa käsveskaa maasta, mutta käsi ei liiku yhtään, vaan retkottaa pelkästään suorana kohti maata.
Paniikki iskee, mitäs nyt sitten? Autolla ei voi ajaa, kun käsi ei toimi ja kipu on mitä hirvein. Taksia soittamaan, kesken taksin soiton piti kysyä neuvoa vanhoilta rouvilta, että missäs minä nyt olinkaan, ehkä jonkinlainen shokki jo iski päälle. Taksilla töihin, sieltä sairaalaan, röntgeniin ja tuomio tuli: olkaluun yläosan murtuma joka on myös mennyt samalla paikoiltaan. Ei voida laittaa kipsiä, täytyy leikata mahdollisimman pian. Siinä kohtaa Sinikka pyörtyi.
Nyt on olkapää leikattu, kuusi tuntia kirurgi teki hommia, että sai olkapään kunnolliseen asentoon, on laitettu ruuvia ja levyjä luita tukemaan. Kaksi kuukautta näin alkuun lepoa ja kuntoutusta. Tänään Sinikka haetaan Savon sydämeen toipumaan ja nauttimaan passattavana olemisesta. Positiivisin mielin tästä on nyt vaan mentävä eteenpäin, ei pidä antaa synkkien pilvien vaellella mieleen. Yksi asia on varma, tupeeraukset eivät tähän loppuneet, sisulla vaikka opetellaan vasenkätiseksi.
Pus!
Sinikan palstalla kasvaa vähän sellainen kitukasvuinen punaherukkapensas, joka on nyt tänä kesänä jopa tehnyt marjoja. Lapsena tuli juotua punaherukoista tehtyä mehua ehkä vähän liikaakin, niin se on ollut vähän ongelma, että mitä niistä punaherukoista voisi edes tehdä. Työkavereiden kanssa keskusteltuaan, Sinikka tuli siihen tulokseen, että kokeillaanpa punaherukkapuuroa. Täytyy sanoa, että skeptisenä ihmisenä odotukset eivät olleet Sinikalla kauhean korkealla, mutta puurosta tuli oikein hyvää ja kirpaksakan kesäistä. Kannattaa kokeilla, jos ette ole vielä keksineet punaherukoille muuta käyttöä.
VATKATTU PUNAHERUKKAPUURO
4 dl punaherukoita
8 dl vettä
1 1/2 dl mannasuurimoita
1 teelusikallinen suolaa
1- 1 1/2 dl sokeria
vaniliinisokeria oman maun mukkaan
Laita punaherukat kattilaan, mittaa vesi päälle. Keitä liedellä, kunnes herukat alkavat hajoamaan. Lisää joukkoon mannasuurimot ja keitä vielä n. 5 minuuttia.
Lisää suola ja sokeri ja anna puuron jäähtyä. Voit laittaa kattilan myös tiskialtaaseen, jossa on kylmää vettä, näin jäähtyminen nopeutuu.
Vatkaa jäähtynyt puuro vatkaimella kuohkeaksi ja halutessasi lisää joukkoon vaniliinisokeria.
Tarjoa puuro kauniista astioista, se tuo pikantin lisän puuronautintoon.
Sinikka muutti Lauttasaareen silloin kesäkuun alussa ja nyt on semmoinen tunne Sinikalla, että onko tämä asunto edes kiva. Kauheasti täällä ei ole kerennyt olla ja sisustuskin on vielä kesken, mutta jotenkin Sinikkaa nyt mietityttää. Lauttasaaressa ei ole mitään vikaa, ihanan lyhyt matka keskustaan ja meri siintää joka puolella, täällä on sellainen olo, kuin asuisi pienessä kylässä.
Eniten tässä asunnossa Sinikka mietityttää keittiö. Kaapit on alkuperäiset vuodelta 1952, mikä on sinänsä hienoa ja lattia ruutukainen ajan henkeen. Sinikalla on täällä keittiössä hääräillessään sellainen olo, että aivan kuin olisi jossain mökillä, kun kaapit ja laatikostot ei mene kiinni ihanan sutjakkaasti, vaan ne vaativat voimaa sulkeutuakseen. Toinen seikka on se, että ei voi laittaa oikein mitään verhoja, kun Sinikan rakastamissa Marimekon kankaissa on aina jotain kuvioita ja lattia on jo ruutukainen, pitäisi laittaa siis vaan jotkut tylsät valkoiset. Sinikka ei tiedä mitään tylsempää, kuin valkoiset verhot....
Keittiöön täytyisi ostaa uudet tuolit, nyt Sinikka on mieltynyt sellaisiin vanhoihin kansakoulun tuoleihin tai sitten pinnatuoleihin. Sinikan ystävättärellä olisi sellaiset hienot valkoiset pinnatuolit, jossa on puinen istuinosa, mutta hän ei millään suostu niistä luopumaan. Jos tiedät, mistä Sinikka saisi kuvan kaltaiset tuolit, niin voisitko vinkata siitä Sinikalle.
Keittiön seinälle tulee joko kuvassa oleva kello tai sitten Sinikka on miettinyt, että voisiko lainata ystävättärensä ideaa ja ostaa erilaisia posliinilautasia seinää koristamaan, mutta onko se jo liian mökkimäistä. Sisustaminen on joskus niin vaikeaa....
