Pimmeetä on. Miten tänä vuonna tuo pimeys tuntuu niin raskaalta vai onko Sinikan elämä nyt niin raskasta, että se pimeyskin tuntuu nyt raskaammalta kuin ennen. Aamuisin kellon soidessa koko kroppa huutaa apua, onko pakko nousta nyt jo, houkuttelevampaa olisi jäädä vaan peittojen alle makaamaan ja maata siellä siihen asti, kunnes kevät kolkuttelee jo ovella. Toivoa on sentään vähäsen, joulu pikkuisen katkaisee tätä ankeaa harmautta.
Sinikka rakastaa sunnuntaita. Sunnuntai on paras päivä viikosta, eikä nyt puhuta siivoamisesta vaan yleensäkin sunnuntait on kivoja. Silloin voi tehdä mitä haluaa tai jos on sellainen olo, ettei huvita tehdä mitään, niin silloin voi hyvällä omalla tunnolla himmailla kotona villasukat jalassa, tuijotella telkkua, neuloa villasukkia, lueskella, haaveilla ihanemmista sisustustyynyistä, ottaa tupsluurut, juoda kaffetta, syödä pullaa ja yhtään ei tarvitse vielä stressata tulevasta viikosta. Männä sunnuntaita Sinikka teki ihanan retken Sipooseen. Sinikan entinen työkaveri on muuttanut sinne punaiseen tupaan ja Sinikka vähän niin kuin sivulauseessa antoi ymmärtää, että haluaisi tulla kahville joku sunnuntai sinne Sipoon perukoille. Sipoossa oli ihanaa, vallan katteuvesta vihreenä piti ihastella punaista tupaa ja se ympäröivä hiljaisuus, oi joi maaseuvun kutsu tuntui Sintsukan sydämessä asti. Oli niin tunnelmallista istua keittiössä kahvikupposen ääressä ja keskustella pitkästä aikaa, hyvä mieli oli Sinikalla Sipoosta lähtiessä. Toivottavasti kutsu tulee pian uudestaan.
Sinikka luki tänä aamuna ystävättärensä blogia, jossa hän mainitsi sen, että hänkin siivoamista rakastavana ihmisenä ei jotenkaan ole viime aikoina jaksanut panostaa siivoamiseen. Sinikalla ollut vähän samanlainen fiilis, ei silleen, että täällä vallan sikolätissä eleltäisiin, vaan viikolla ei ole tullut joka toinen päivä imuroitua, eikä joka päivä pölyjä huiskautettua pois. On aatellut vaan, että no ei täällä kukaan ole päivällä ollut sotkemassa ja iltaisin en kerkeä kauheasti pölyyttää tätä huushollia, niin annetaan olla. Pitäiskö jo huolestua?
Vanhuus on savakavalasti iskenyt tännekin suuntaan. Tässä syksyllä Sinikka hymähti ystävättärelleen, kun hän kysyi, että onko näkö silloin huono, jos ei näe oikein tekstiä lukea, että pitäisikö silloin hankkia silmälasit? Siihen Sinikka, no mitäpä luulet... No eilen salongissa saksia heilutellessa, tuntui siltä, että vaikka kuinka yrittää tihrustaa, niin ei meinaa sitä hiusta kunnolla nähdä. Silmälasit on ollut Piiroisella jo monta vuotta aina lukiessa, nyt ne täytyy varmaankin myös ottaa salonkiin mukaan, muuten menee tupeeraukset ihan miten sattuu.
Jos pimeys ahdistaa, ota suklaata, se auttaa ainakin Piiroista, kuullaan taas! PUS!
Kulttuuri
Sinikka on ollut oikein kulttuurielli viimeisen kuukauden aikana. Sinikka pyörähti Tampereella eräänä sunnuntaina katsomassa jo loppuneen näyttelyn Sara Hildénin taidemuseossa, jossa Ron Mueck niminen herra esitteli valtavan kokoisia, sekä myös pieniä ihmishahmoja, joiden yksityiskohdat oli todella hienosti tehtyjä.
Täällä meillä Helsingissä on nyt esillä kolmekin mielenkiintoista näyttelyä. Ateneum tarjoaa Amedeo Modiglianin pitkulaisia ihmiskasvoja, sekä hieman pikkutuhmia naisfiguureja. Kansallismuseossa on esillä renessanssimaalauksia , mutta Sinikan mielestä näistä kaikista hienoin on kyllä Helsingin taidemuseo HAMissa oleva Yayoi Kusaman näyttely. Valtavan kokoisia pilkullisia tauluja on hän elämänsä aikana maalannut ja todella hienoja on näyttelyssä olevat installaatiot, missä vierailija pääsee sisään katselemaan kaikkea jännää ja sillä lailla osallistumaan taideteokseen. Sinikka tykkäsi niin kovasti, että taitaa mennä toisenkin kerran näyttelyn katsomaan.
Asunto
Piiroinenhan ei olisi Piiroinen, jos ei aina tasaisen väliajoin iskisi kauhea muuttokuume. Oikeastaan nyt ei iskenyt niinkään se vimma muuttaa, vaan tämä Lauttasaaren asunto on todella kallis yksinään maksaa. Viime viikolla Sinikka juoksutti kahteen otteeseen erään välitystoimiston neitoa, joka esitteli Sinikalle viisi eri asuntoa ja loppu tulemana yhtään niistä ei Sinikka itselleen ottanut. Keskusteltuaan ystävättärien kanssa puhelimessa asiasta ja ehkä järkilauseita kuultuaan, Sinikka tuli siihen tulokseen, että odotetaan nyt jotain ihanaa huvilaa tai sitä prinssiä, jolla sellainen huvila on jo. Entinen Sinikka olisi ottanut yhden niistä asunnoista, mutta sen verran on nykyisin järkeä päässä ja laskutaitoa myös, ettei sitä säästöä loppujen lopuksi olisi tullut oikeastaan yhtään.
Itku
Sinikka on itkenyt viimeisen kuukauden aikana joka perjantai ihan mahottomasti. Syynä tähän kyynelten tulvaan on mikäs muukaan kuin Vain Elämää-ohjelma, jossa on tänä vuonna ollut todella hyvät artistit mukana. Lauri Tähkä olisi niin unelmien täyttymys noin niinku herraseurana ja jos hänen keikalle pääsisi, niin pikkarit lentäisivät lavalle välittömästi.
Suvi Teräsniskasta ja Chisusta Sinikka on tykännyt aina, varsinkin Suvin ääni on niin heleän kuulas ja kauniisti soiva. Tuntuu, että hänen laulaessaan, se ääni menee oikein sieluun asti. Musiikilla on aina ollut suuri merkitys Sinikan elämässä, eräs ennustajaeukko sanoikin kerran, että Sinikka-neidillä on rytmi veressä ja tanssitaito hallussa. Josko sitä on edellisessä elämässä ollut joku kuuluisa laulajatar tai jopa prima ballerina.
No joo, mutta nyt on Vain Elämää-ohjelma loppunut ja itkut itketty tältä vuodelta, kyllä on ollut puhdistavaa ja terapeuttista aina perjantai-iltaisin.
Nykymiehet
No nykymiehet on nykymiehiä, ei niistä ota Erkkikään selvää. Puhutaan toista ja tarkoitetaan toista, mutta ei koskaan ymmärretä antaa, vaikka kuinka yrittäisi kiehnätä ja hieman helmojaan vaivihkaa nostella. Sinikka ei ymmärrä, että miten suora sitä pitäisi olla, näin joulun alla pitäisikö sitä suoraan sanoa, että täällä olisi sitä tähtitorttua tarjolla, mutta sekään ei kyllä sovi Sinikan hienotunteiseen mielenlaatuun. Parempi vaan olla ilman.
Ei muuta, pus!
