Pimeä onni

Pimmeetä on. Miten tänä vuonna tuo pimeys tuntuu niin raskaalta vai onko Sinikan elämä nyt niin raskasta, että se pimeyskin tuntuu nyt raskaammalta kuin ennen. Aamuisin kellon soidessa koko kroppa huutaa apua, onko pakko nousta nyt jo, houkuttelevampaa olisi jäädä vaan peittojen alle makaamaan ja maata siellä siihen asti, kunnes kevät kolkuttelee jo ovella. Toivoa on sentään vähäsen, joulu pikkuisen katkaisee tätä ankeaa harmautta.

Sinikka rakastaa sunnuntaita. Sunnuntai on paras päivä viikosta, eikä nyt puhuta siivoamisesta vaan yleensäkin sunnuntait on kivoja. Silloin voi tehdä mitä haluaa tai jos on sellainen olo, ettei huvita tehdä mitään, niin silloin voi hyvällä omalla tunnolla himmailla kotona villasukat jalassa, tuijotella telkkua, neuloa villasukkia, lueskella, haaveilla ihanemmista sisustustyynyistä, ottaa tupsluurut, juoda kaffetta, syödä pullaa ja yhtään ei tarvitse vielä stressata tulevasta viikosta. Männä sunnuntaita Sinikka teki ihanan retken Sipooseen. Sinikan entinen työkaveri on muuttanut sinne punaiseen tupaan ja Sinikka vähän niin kuin sivulauseessa antoi ymmärtää, että haluaisi tulla kahville joku sunnuntai sinne Sipoon perukoille. Sipoossa oli ihanaa, vallan katteuvesta vihreenä piti ihastella punaista tupaa ja se ympäröivä hiljaisuus, oi joi maaseuvun kutsu tuntui Sintsukan sydämessä asti. Oli niin tunnelmallista istua keittiössä kahvikupposen ääressä ja keskustella pitkästä aikaa, hyvä mieli oli Sinikalla Sipoosta lähtiessä. Toivottavasti kutsu tulee pian uudestaan.

Sinikka luki tänä aamuna ystävättärensä blogia, jossa hän mainitsi sen, että hänkin siivoamista rakastavana ihmisenä ei jotenkaan ole viime aikoina jaksanut panostaa siivoamiseen. Sinikalla ollut vähän samanlainen fiilis, ei silleen, että täällä vallan sikolätissä eleltäisiin, vaan viikolla ei ole tullut joka toinen päivä imuroitua, eikä joka päivä pölyjä huiskautettua pois. On aatellut vaan, että no ei täällä kukaan ole päivällä ollut sotkemassa ja iltaisin en kerkeä kauheasti pölyyttää tätä huushollia, niin annetaan olla. Pitäiskö jo huolestua?

Vanhuus on savakavalasti iskenyt tännekin suuntaan. Tässä syksyllä Sinikka hymähti ystävättärelleen, kun hän kysyi, että onko näkö silloin huono, jos ei näe oikein tekstiä lukea, että pitäisikö silloin hankkia silmälasit? Siihen Sinikka, no mitäpä luulet... No eilen salongissa saksia heilutellessa, tuntui siltä, että vaikka kuinka yrittää tihrustaa, niin ei meinaa sitä hiusta kunnolla nähdä. Silmälasit on ollut Piiroisella jo monta vuotta aina lukiessa, nyt ne täytyy varmaankin myös ottaa salonkiin mukaan, muuten menee tupeeraukset ihan miten sattuu.

Jos pimeys ahdistaa, ota suklaata, se auttaa ainakin Piiroista, kuullaan taas! PUS!

Piiroisen kuukausiraportti

 Kulttuuri

Sinikka on ollut oikein kulttuurielli viimeisen kuukauden aikana. Sinikka pyörähti Tampereella eräänä sunnuntaina katsomassa jo loppuneen näyttelyn Sara Hildénin taidemuseossa, jossa Ron Mueck niminen herra esitteli valtavan kokoisia, sekä myös pieniä ihmishahmoja, joiden yksityiskohdat oli todella hienosti tehtyjä. 

Täällä meillä Helsingissä on nyt esillä kolmekin mielenkiintoista näyttelyä. Ateneum tarjoaa Amedeo Modiglianin pitkulaisia ihmiskasvoja, sekä hieman pikkutuhmia naisfiguureja. Kansallismuseossa on esillä renessanssimaalauksia , mutta Sinikan mielestä näistä kaikista hienoin on kyllä Helsingin taidemuseo HAMissa oleva Yayoi Kusaman näyttely. Valtavan kokoisia pilkullisia tauluja on hän elämänsä aikana maalannut ja todella hienoja on näyttelyssä olevat installaatiot, missä vierailija pääsee sisään katselemaan kaikkea jännää ja sillä lailla osallistumaan taideteokseen. Sinikka tykkäsi niin kovasti, että taitaa mennä toisenkin kerran näyttelyn katsomaan. 

Asunto

Piiroinenhan ei olisi Piiroinen, jos ei aina tasaisen väliajoin iskisi kauhea muuttokuume. Oikeastaan nyt ei iskenyt niinkään se vimma muuttaa, vaan tämä Lauttasaaren asunto on todella kallis yksinään maksaa. Viime viikolla Sinikka juoksutti kahteen otteeseen erään välitystoimiston neitoa, joka esitteli Sinikalle viisi eri asuntoa ja loppu tulemana yhtään niistä ei Sinikka itselleen ottanut. Keskusteltuaan ystävättärien kanssa puhelimessa asiasta ja ehkä järkilauseita kuultuaan, Sinikka tuli siihen tulokseen, että odotetaan nyt jotain ihanaa huvilaa tai sitä prinssiä, jolla sellainen huvila on jo. Entinen Sinikka olisi ottanut yhden niistä asunnoista, mutta sen verran on nykyisin järkeä päässä ja laskutaitoa myös, ettei sitä säästöä loppujen lopuksi olisi tullut oikeastaan yhtään. 

Itku

Sinikka on itkenyt viimeisen kuukauden aikana joka perjantai ihan mahottomasti. Syynä tähän kyynelten tulvaan on mikäs muukaan kuin Vain Elämää-ohjelma, jossa on tänä vuonna ollut todella hyvät artistit mukana. Lauri Tähkä olisi niin unelmien täyttymys noin niinku herraseurana ja jos hänen keikalle pääsisi, niin pikkarit lentäisivät lavalle välittömästi. 
Suvi Teräsniskasta ja Chisusta Sinikka on tykännyt aina, varsinkin Suvin ääni on niin heleän kuulas ja kauniisti soiva. Tuntuu, että hänen laulaessaan, se ääni menee oikein sieluun asti. Musiikilla on aina ollut suuri merkitys Sinikan elämässä, eräs ennustajaeukko sanoikin kerran, että Sinikka-neidillä on rytmi veressä ja tanssitaito hallussa. Josko sitä on edellisessä elämässä ollut joku kuuluisa laulajatar tai jopa prima ballerina.
No joo, mutta nyt on Vain Elämää-ohjelma loppunut ja itkut itketty tältä vuodelta, kyllä on ollut puhdistavaa ja terapeuttista aina perjantai-iltaisin.

Nykymiehet

No nykymiehet on nykymiehiä, ei niistä ota Erkkikään selvää. Puhutaan toista ja tarkoitetaan toista, mutta ei koskaan ymmärretä antaa, vaikka kuinka yrittäisi kiehnätä ja hieman helmojaan vaivihkaa nostella. Sinikka ei ymmärrä, että miten suora sitä pitäisi olla, näin joulun alla pitäisikö sitä suoraan sanoa, että täällä olisi sitä tähtitorttua tarjolla, mutta sekään ei kyllä sovi Sinikan hienotunteiseen mielenlaatuun. Parempi vaan olla ilman.

Ei muuta, pus!

Syksyn tullen

Miten se kuukausi taas mennä hujahti ja yhden vaivaisen tekstin Piiroinen sai tänne aikaiseksi. Laiskapyllyksi on ruvennut koko immeinen, sanoisi Sinikan ystävätär. Edelleen Sinikka on sitä mieltä, että sellainen henkilökohtainen assistentti olisi hyvä olla olemassa, joka kirjoittaisi nämä tekstit puhtaaksi samalla kun Sinikka ne sanelisi ja muutenkin tekisi kaiken sen, mitä Sinikan oikukas mielenlaatu keksisi vaan pyytää. 

Se on taas kuulkaa syksy nyt, hirveätä vauhtia tämä aika menee, jos miettii vuotta taaksepäin niin vähän erillaisissa tunnelmissa oltiin silloin kuin nyt, parempi näin. Sinikka kävi äsken hiukan kävelemässä, että aivot saisivat hiukan happea, sisällä on tullut koko päivän taas lakkahuuruissa oltua, kotiin tullessa tuntui nuppi enemmän kuin yleensä hattarapäiseltä ja ajatus ei kulkenut yhtään. Tuolla kirpakkaassa säässä kulkiessa Sinikka mietti, että joillekin iskee syksyisin sellainen harrastusmania, varsinkin jos kotiin tulee niitä erilaisten opistojen esitteitä. Nuorena typynä maalla asuessaan, Sinikkakin osallistui erilaisiin harrastuspiireihin, kun eihän siellä muuten ollut oikein mitään tekemistä ja ajatuksena oli, että näkisi muita ikäisiään siinä uuden harrastuksen lomassa. Ehkä Sinikan valinnat olivat vähän outoja, mutta enempi siellä tuli niiden ikäihmisten kanssa harrastettua, kuin omien ikäisten kanssa seurusteltua. Posliininmaalaus ja keramiikka ei ehkä ollut kaikkein suosituin kurssi nuorison keskuudessa.

Sinikka ei meinaa nyt mitään uutta kurssia tai harrastusta aloittaa näin syksyn tullen. Tietenkin hyvä olisi yrittää vähän kuntoilla, ettei ihan omenaksi tässä iltaherkuttelun lomassa pyöristy. Sinikka on löytänyt Netflixin ihmeellisen maailmaan uudestaan, kun televisiosta ei tule kerrassaan mitään katseltavaa nykyisin. Niin on ihanaa laittautua sohvan nurkkaan, nostaa jalat rahille ja laittaa joku jännittävä sarja pyörimään. Välillä on ollut niin jännittävää, että on pitänyt valot päällä yönsä nukkua. Viime lauantaina Sinikan ystävätär yritti sinnikkäästi Piiroista aktivoida, hän laittoi päivällä viestin: kello 16 vesijuoksemaan? Siihen Sinikka vastasi: hullu! Toinen viesti tuli myöhemmin: klo 19 lempeään joogaan? Siihen Sinikka ei jaksanut vastata mitään, sohvalla oli mukavempaa...

Tai on Sinikka oikeastaan alkanut harrastamaan nyt niin muodikasta viherkasvien hoitoa, uutena tulokkaana kotiin saapui Ihanaksi tai Unelmaksi kutsuttu kasvi tai joku sinne päin. Kiva se kuitenkin on.

Laiskaa syksyä ja pyöreitä päiviä, Pus!

Kymmenen asiaa onnellisuudesta tai ainakin viisi

Sinikka on miettinyt viime aikoina tätä eloaan, yrittänyt jotenkin objektiivisesti katsoa itseään ulkopuolisen silmin, että miten ihanalta se elämä näyttääkään vai näyttääkö yhtään. Miettinyt, että mikä elämässä on hyvin ja mitkä asiat tökkii ja jos tökkii, niin voisiko niille tehdä jotain vai onko se niitä ei mihinkään tyytyväisen luonteen pikkuisia haittoja vain. Yksi mietinnän kohde on ollut tämä Helsingissä asuminen, että mikä on se syy, miksi täällä täytyy asua, onko se työ, ystävät, yleinen ilmapiiri, Helsinki kaupunkina yleensä vai miksi täällä täytyy asua? Nyt ne, jotka Sinikan tuntevat ajattelevat heti tätä lukiessaan, että no niin, se on tuuliviiri taas mikä Sinikan mielessä pyörähtelee, johan se kävi neljä kuukautta Keravaa kokeilemassa, eikä viihtynyt siellä, tai että se nyt ei viihdy ikinä missään, niin monta kertaa on muuttanutkin Helsingissä asuessaan. Onko se tämä ikä vai mikä lie, kun mielen sopukoissa on tullut sellainen kaipuu juurilleen ja lähemmäksi vanhempiaan. Jos nyt miettii vaikka normaalia arkea, niin sitähän periaatteessa käy vaan töissä, ruokakaupassa ja kotona. Kavereita ja muita kulttuurisia rientoja harrastaa enemmän sitten viikonloppuisin, joten lopputulemana voimme näin karkeasti todeta, että periaatteessa sitä voisi asua jossain muuallakin kuin Helsingissä ja tulla viikonloppuja viettämään tänne Helsinkiin. 

Toinen asia, mitä tässä pakostikin on tullut mietittyä, on tämä sinkkuuden tuoma yksinäisyys. Ei silleen, että Sinikkahan rakastaa myös yksinään olemista, eikä jaksa hirveän kauan toisen ihmisen kanssa kylkimyyryssä olla, mutta onhan tämä sinkkuus suoraan hanurista, jos saa suoraan sanoa. Sinkkuna sitä on väliinputoaja, koska pariskunnat ovat aina kahdestaan tai tekevät jotain ihanaa kahdestaan tai toisten pariskuntien kesken, ei siinä sinkkuja paljon muisteta. Eilen salongissa, Sinikka valitti tätä asiaa ystävättärelleen Raunille, joka lakonisesti tähän totesi, että eihän se parisuhdekaan sulle sopinut, sanoit aina, että ei ei ei Sinikasta ole parisuhteeseen, yksin olisi paljon ihanampaa olla. Tiedä sitten, mikä olisi se oikea ratkaisu tähän ongelmaan. Sinkkuuteen liittyy myös perjantai/viikonloppu-tulee ahdistus. Perjantaisin ei mikään ole ahdistavampaa, kun lähteä töistä, kun tietää, että kotona ei odota sinua kukaan ja jos viikonlopulle ei ole muuta suunnitelmia kuin lauantaikäherrys niin se vasta ahdistavaa onkin. Yritä siinä keksiä sitten jotain vastausta, jos sinulta kysytään viikonloppusuunnitelmista...

Äsken tuossa luuttua heilutellessa, Sinikka mietti asioita, mitkä ovat elämässä hyvin ja mitkä mahdollisesti tekevät elämästä onnellisen. Tarkoitus oli päästä kymmeneen, mutta viisikin on jo Sinikalta hyvin.

1. Olkapää on parantunut hyvin, toimii suhtkot normaalisti, eli siis terveys on tärkeää
2. Ystävät, ilman niitä elämä olisi vielä enemmän hanurista
3. Asunto, Sinikka kerrankin tykkää asunnostaan, vaikka se onkin liian kallis, sisustuskin alkaa vastata toiveita
4. 41 vuotta on hyvä ikä kaikesta huolimatta, vaikka sitä kaikkea miettii, niin jotenkin on mukavampaa olla tämän ikäinen, on tavallaan löytänyt itsensä, tai sitten ei
5. Elämä, kriiseistä huolimatta, elämä aina voittaa

Mietipä nyt mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi tai ovat hyvin elämässäsi ja kerro siitä Sinikalle.

Lopuksi pari kuvaa Sinikan keittiöstä, vuosi sitten Sinikan mielestä se näytti aivan mökkiköökiltä, nyt ei enää. PUS!

Mannilasta kajahtaa!

Viimeistä viikkoa viedään Piiroisen lomasta, jos ei Sinikka olisi ollut viikkoa etelän auringon alla, niin kyllä säiden puolesta itku tulisi. Ei ole ilmat hellinyt Sinikkaa tällä lomalla ei...

Perinteeseen tietysti kuuluu vierailu ystävättären huvilalla Mannilassa. Se ei olisi kesä yhtään, jos ei Mannilassa kävisi, eikä myöskään se, että Sinikan kottero olisi ehjä. Joka kesä siinäkin murheenkryynissä on jotain vikaa ja niin oli myös tänäkin kesänä. Matka Mannilan maisemiin sujui siis linja-autolla, sekös olikin oikein mukavaa ja halpaakin vielä kuin hajuvesi. Nykyisin on niin paljon tarjouksia linja-autoihin, ettei kohta kannata omalla autolla ajella yhtään. Mikäs siinä on istuessa: maisemat vaihtuu, ei tarvitse itse ajaa, voi syödä eväitä, kuunnella musiikkia, kytätä salaa muita matkustajia jne... Yksi ainut huono puoli linja-autossa matkustamisessa on, nimittäin vessassa käynti on vähän hankalan puoleista, pienessä ja heiluvassa kopissa ei ujo rakko meinaa saada millään irtoamaan ja siinä pöntöllä istuminen kovissa kaarteissa vaatii jo taitoa.

Mannilassa kesän viettäminen on aina yhtä ihanata. Maalaismaisemassa sielu jotenkin herkistyy ja Sinikkaa pidetään kuin kukkaa kämmenellä aina vierailujen ajan. Sinikan ystävätärkin on nykyisin hieman relampi olemukseltaan, ei ole hänkään yhtään niin takakireä (ei myöskään Sinikka) kuin ennen muinoin. Hän on vapaa-ajallaan kova tyttö naisvoimistelemaan ja kuviokellunnassakin priimusmaisteri, saunan lauteilla istuessa, Sinikka oli sivulauseessa ehkä havaitsevinaan, että jotain pientä säpinää voisi olla jonkinlaisen altaalla notkuvan uroon kanssa. Tiedä sitten mitä peliä heillä on ollut, mutta jotain vaikutusta tällä uroolla on ystävättäreen ollut, sen verran rennompi on ote elämään. Voihan se olla myös sekin, että muutaman kuohuvan jälkeen kuka tahansa on rennompi ja jos ei olisi, niin silloin olisi jo täysin menetetty tapaus. Kaikki tyynni, ilman Mannilaa ei olisi kesää.

Syksy paikuttelee jo pasuunoitaan ja on kohta aika tehdä tiliä menneestä ja tulevasta, syksy on aina sellaista uudistumisen aikaa. Syksyn pimentyessä on hyvä miettiä elämää ja ehkä tehdä siihen myös muutoksia, jos on muutokseen aihetta. Aina täytyy myös jättää tilaa yllätyksille, koskaan ei saa elämäänsä suunnitella liian täsmälliseksi. Näihin aatoksiin, oikein mukavaa elokuuta, pus!

Terveisiä ulukomailta!

Sinikka on kesälomalla, sitä autuutta onkin odotettu taas sen vuoden verran. Ihminenhän aina odottaa jotain, suomalaiset odottavat kesää kieli pitkällä ja siihen aina liittyy suuria odotuksia, eikö se näin ole? Sama asia loman kanssa, siihenkin liittyy odotuksia ja unelmia, sitten lomalla teen sitä ja tätä, voi käydä niinkin, että jää mielen ja ruumiin lepo kokonaan pois, jos on hirveästi tekemistä kerryttänyt lomalleen.

No Sintsukkalainen aloitti kesälomansa matkustamalla ulukomaille ja tämä ulukomaille meno ei ollutkaan mikä tahansa seuramatka vaan Sinikka lähti äitinsä seuraneidiksi, koska äitykkä lähti Suomesta karkuun 60-vuotissyntymäpäiviään. Aluksi hieman mietitytti ajatus olla viikko äidin kanssa yhteisellä matkalla, jos Sinikka on kipakka ja joskus hieman takakireän luontoinen niin äiti tuppaa olemaan vähän samaa kaliiberia ja sitten jos ne vekkihameiden sähköistyneet helmat kohtaavat niin siitä syntyy aikamoiset salamoinnit. Ehkä ikä on tehnyt tehvänsä tai sitten etelän ihanainen lämpö lämmitti mielen siihen malliin, että matka meni yllättävän hyvin, eikä suurempia yhteentörmäyksiä tullut.

Ai niin, siis matkakohteena oli nyt niin suosittu Kroatia ja siellä taianomaisen kaunis Dubrovnik. Täytyy sanoa, että Keihäsmatkojen kultavuosien aikaan matkustamisessa oli vielä sellaista ihanaa glamouria ja hohdokkuutta, nykyisin kuka tahansa voi lähteä matkalle (kiitos halpalentojen) ja sen kyllä huomaa. Porukkaa niin paljon, että hyvä kun sekaan mahtuu, kamalat jonot joka paikkaan, turismi on se, joka maapallon pilaa, sanoo Sinikka. Voi niitä ihania aikoja, jolloin matkustettiin ensimmäisen kerran Mallorcalle ja Kanariansaarille kauniita killisilmäisiä poikia salaa tiirailemaan. Huh huh, vieläkin ajatus värisyttää....

Sinikka ei yhtään ihmettele, että Kroatia on noussut viime vuosina suosituksi matkustusmaaksi. Lämminta piisaa, ihanat maisemat joka puolella, aivan uskomattoman kirkas Adrianmeri, kauniita havupuita, kallioita ja saaria, jonne voi tehdä pieniä retkiä. Jos jotain negatiivista täytyy sanoa, niin palvelu kaupoissa oli vähän kuin Neukkulassa, mutta jospa sekin siitä vielä ajan kuluessa muuttuisi. Oikein oli onnistunut loma, Kroatiaan voisi lähteä ensi vuonna uudestaan. 

Ihanaisia päiviä kaikille, Sinikka jatkaa lomailuaan. PUS!

Mittumaarista vekkihameen pyöritykseen

Viikko on sujahtanut nopeasti keskikesän juhlinnasta. Sinikka oli pitkästä aikaa juhannusta viettämässä Mannilassa, ystävättärensä kesäpaikalla. Parina viimeisenä vuonna sää ei ole suosinut meitä keskikesän juhlijoita, mutta ainakin Mannilassa sää oli mitä parhain. Niin lämpimästi aurinko porotti, että jopa Sinikka uskaltautui kastamaan kunnolla sorjaa varttaan järvivedessä, eikä pelkästään varpaitaan huljuutella rannassa. Juhannukseen kuului hyvän syömisen ja maltillisen juomisen lisäksi erilaiset juhannustaiat. Sinikkakin uskaltautui juoksentelemaan pitkin Mannilan raittia niukkkaakin niukemmissa vetimissä, kerämään sen seitentä sorttia kukkia tyynyn alle ja keskiyöllä kurkkaamaan kaivoon, mutta täytyy tunnustaa, ettei minkään moista sulhasen möllykkänaamaa veteen kajastunut tai yöllä uniin tullut. 

Tämä viikonloppu on sujunut Sinikalla hyvin vapaamielisissä ilakoinneissa ja tanssiloissa vekkihametta pyöritellen(lyhyttä sellaista). Nyt sunnuntaina on niin veto ollut pois, täytyy itselleen myöntää, ettei ole Piiroinen nuori neitonen enää. Hirveän komeita miehiä oli kyllä tanssimaan lähtenyt ja muutamia vanhoja heiloja sai myös ympäriltään hätistellä pois, mutta ei sieltäkään löytynyt kesäheilaa ei. Tosin liian vapaamielinen ei herraseura saa Sinikalle olla. Sinikka on jutellut näiden nykynaisten kanssa siitä, että miten sellaisen ihanan uroon oikein löytäisi, niin tuntuu se herran löytäminen olevan nykyisin hyvin vaikeaa hommaa. Sinikka ei usko näihin nykyaplikaatioihin tai pikatreffeihin, jos ei perinteisin menetelmin herraa löydy, niin sitten saapi olla löytymättä. Tuppaavat olemaan nämä nykymiehet hirveän hankalia sitoutumaan tai eivät uskalla antaa elämän viedä mukanaan, turhanpäiväista hangoittelua, sanoo Sinikka!

Mukavaa viikkoa kaikille,PUS!