Sintsukka täällä hei, helmikuu lähenee loppuaan ja yhden vaivaisen tekstin on Piiroinen saanut tänne aikaiseksi. Laiskapyllystä on tullut vieläkin laiskempi.
Piiroisella oli viime viikolla aika tohtorille, on kulunut puoli vuotta siitä, kun oikea olkapää leikattiin. Viimeiset 10 viikkoa Sinikka on käynyt ehkä Helsingin yhdellä parhaimmista fysioterapeuteista kätensä muljuutuksessa ja saamassa siihen erinomaista hoitoa, sekä saanut kotiin hyvinkin tiukat harjoitusohjeet, joita Sinikka on tietenkin uskollisesti noudattanut.
No niin, eli tohtorille mentiin viime viikolla keskiviikkona ja tätä herraa Sinikka oli nähnyt viimeksi syyskuussa, jolloin käsi ei oikeastaan liikkunut yhtään mihinkään tuosta kyljen vierestä. Aluksi siinä keskusteltiin, että kuinka on mennyt ja miltä nyt on työnteko maistunut ja niin edelleen. Sen jälkeen tohtori käski Sinikan riisua paidan pois, johon Sinikka sanoi, että et sitten liian kauan katsele Sinikan uusia ihania ruusukuvioisia liivejä vaan pidät katseen tiukasti oikeassa olkapäässä. Herrasmiehenä hän lupasi niin ja käski Sinikan nostaa kädet suoraan edestä ylös ja sen jälkeen sivulta sama homma. Reippaastihan se käsi nousi sekä edestä, että sivulta suoraan ylös ääriasentoon, jota tohtori äärimmäisen hämmästyneenä ihmetteli. Olkapää on parantunut vamman huomioiden yllättävän hyvin, yleensä ne, joilla on samanlainen vamma kuin Sinikalla, saavat nostettua kätensä vain puoleen väliin. Oikeastaan tähän on tultu hyvän fysioterapeutin ja ahkeran harjoittelun avulla. Kerrankin Sinikka on ollut sitkeä sissi, eikä ole lopettanut harjoittelua kesken, niin kuin yleensä tuppaa tapahtumaan.
Ihanasti on tänään aurinko paistanut ja tätä kirjoittaessa talitintti niin iloisesti laulaa. Sinikan opettajan sanoin: aamulla talitintti laulaa titityy titityy ja illalla talitintti laulaa tittyy tittyy, oikein ihania päiviä kaikille, Piiroinen on hiihtolomalla ensi viikon, PUS!
...ja pieru paljosta nauramisesta. Sinikalla on ollut nyt joku tulppa, ei nyt ihan pymppylyyryssä vaan jossain tuolla sielun syvyyksissä. Mielikin on ollut ihan semmoinen mälsä, kaikki on taas kyllästyttänyt ja tuntunut ihan tyhmältä. Juanita kysyi aamulla, että onko Sintsukalla joku stressi, kun aamulla piti taas sängyn alusia kaivella ja patjoja möyhiä lutikoiden pelossa. Onhan sekin varmaan jonkin asteinen sairaus tai hulluus... Voi voi, tätä elämää.
Pari lauantaita sitten oli kuitenkin sellaista ihanaa Sinikan elämässä, nimittäin: Sinikka piti kahvikutsut käden parantumisen kunniaksi. Silloin elokuussa piti olla syntymäpäiväjuhlat ystävättärille, mutta ne jouduttiin perumaan, kun Sinikka meni ja kaatui rähmälleen kadulla ja siitä seuranneet tapahtumat työ tiiättekin. No niin, mutta oli siis oikein ihanat kahvikutsut Sinikalla, vieraita noin 20 henkeä, enemmänkin Sinikka olisi halunnut kutsua, mutta tila ei antanut enempää myöten. Tärkeitä ihmisiä elämän varrelta tuli juhlimaan Sinikkaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä oikein mukavaa ja mieltäkin hieman herkisti, kun niin moni pääsi tulemaan.
Ennen juhlapäivää, hieman tietenkin stressasi, että mitä sitä tarjoaa syömistä, mitenkä juomapolitiikka riittää, mitä tarjota ruokavammaisille, pitää siivota, täytyy keretä ostaa uusi leninki ja mitä näitä nyt turhia stressin aiheita on. Sinikan ystävätär sanoikin niin osuvasti, että miks sitä pitää siivota niin hirveästi, kun kuitenkaan kukaan ei katso sen kummemmin, että onko sulla nyt pölyä siellä vai ei. Näinhän se kyllä taitaa olla. Hyvät juhlat jotenkin vilahtavat ohitse liian nopeasti, tuntui, ettei kerennyt edes kaikkien kanssa tarpeeksi juttelemaan, kun ehtoisena emäntänä yrittää jokaista huomioida tasapuolisesti.
Juhlia pitäisi pitää enemmän ja käydä kylästelemässä toisten luona useammin, miten se elämä onkin mennyt täällä kaupungissa tämmöiseksi liian kotona pyörimiseksi, nyt juhlia enemmän elämään! Ankean arjen vastapainoksi olisi ihanaa nähdä ihmisiä useammin, kuin mitä nykyisin tulee nähtyä. Näin se on!
Juhlien jälkeen iski Sinikalle kauhea flunssa, taisi olla oikea influenssa. Koko seuraava viikko meni sängyn pohjalla kuumeen kourissa houriessa ja edelleen on yskä kuin jollain vanhalla huru-ukolla. Helmikuu on jo puolillaan, tässä kuussa on myös karkauspäivä, oliskohan jo Sinikan aika päästä kosimaan vai täytyykö tyytyä vaan hamekankaaseen.... Mukavia päiviä, PUS!
