Sinikalla on kriisi, ikäkriisi. Kesällä Sinikka täyttää neljäkymmentä vuotta ja aluksi sitä oli vähän niin kuin mitä sitten, se on vaan numero siinä missä muutkin, mutta nyt on alkanut tuntumaan, että ei se olekaan niin. Kolmekymmentä vuotta täyttäessään, Sinikka eli uutta nuoruuttaan, kävi paljon ulkona kellohametta heilauttelemassa ja tapaili komeita miehiä(useita), niin silloin ei oikein tullut mitään kriisiä, sen unohti tavallaan kokonaan.
Kymmenen vuotta ihmisen elämässä ei ole oikeastaan mitään, se mennä vilahtaa ohi silmien edestä tuosta noin vaan. Nyt ollaan neljäkymmentä, kohta viisikymmentä ja sitten kuusikymmentä ja siinä se sitten Sinikankin elämä oli. Sinikka keskusteli tästä kriisistään ystävättärensä Rauni Yletyisen kanssa, hänellä se kriisi tuli kovana kuolemanpelkona, Sinikalla ei sitä kyllä ole, vaan oikeastaan mikään ei tunnu miltään, mitä tällä hetkellä tekee. On sellainen aivan-sama-olotila tai toisaalta taas haluaisi ravistella elämänsä kokonaan uusiksi, pakata kaikki yhteen laatikkoon ja lähteä aivan uusiin kuvioihin. Sinikka kävi yhtenä päivänä kysymässä kampaamon johtajattarelta, että olisiko mahdollista saada virkavapaata, puolivuosi tai vuosi voisi olla sopiva. Johtajatar katsoi Sinikkaa ja sanoi, keskity sinä vaan töihisi, jos haluat vaativampaa työtä, niin kyllä sitä aina löytyy. Vaativampaa työtä, metrin korkeita nutturoitako johtajatar tarkoitti....
Nyt on kamalan muodikasta harjoittaa mindfulnessia, pitäisi olla aina tietoisen keskittynyt juuri siihen hetkeen, olla tietoisesti läsnäolevana juuri sillä hetkellä, mitä ikinä sitten onkaan tekemässä. Sinikka ei kyllä ymmärrä tätäkään vouhotusta. Sinikan mielestä juuri haaveileminen tai ihanien muistojen/ tapahtumien muisteleminen on kaikista ihaninta. Ajatelkaapa vaikka tiskaamista, jos siis taloudessanne ei ole Juanitaa tai tiskikonetta, niin voiko olla tylsempää kuin olla läsnä juuri siinä hetkessä ja miettiä vain niitä tiskejä. Sekin homma menee kyllä paljon mukavammin, jos ajattelee jotain mukavempia asioita. Tietenkin kannattaa muistaa joskus pitää ajatuksetkin kurissa, varsinkin intiimissä hetkissä, ei ehkä kannata miettiä siinä hetkessä kauppalistan tekemistä.
Tässä kriisin keskellä, Sinikka meni ja osti jäsenyyden kuntosalille. Kerran nyt kriiseillään, niin ainakin juhlan kynnyksellä sitä on edes näytettävä hyvälle. Mottona voisikin olla, että pylly piukkana kohti uutta kymmenystä!
Sinikan toinen aarre on Nanny Stillin Flindari-karahvi. Nanny Still kuului myös suomalaiseen taideteollisuuden suuriin nimiin 1950-luvun kulta-aikana. Nanny Still tunnetaan ehkä parhaiten Riihimäen Lasille suunnittelemistaan lasiesineistään, tehtaalla hän suunnitteli sekä käyttö- että taidelasiesineitä. Nanny Still työskenteli Riihimäen lasitehtaalla 1970-luvulle saakka, jolloin tuotanto siirtyi käsityövaltaisesta työskentelystä automatisoituun tuotantoon. Nanny Stillin tunnetuimpia lasisarjoja on: Harlekiini, Flindari ja Grapponia. Flindari-sarjaa Sinikka on nähnyt ainakin turkoosina, vihreänä ja kirkkaana. Kyseiseen sarjaan on kuulunut myös napsilasit, joihin on voinut karahvista kaataa pienen pienet hömpsyt.
Huomenna lauantaina vietetään ystävänpäivää, ystävänpäivän vietto on aika uusi ilmiö meillä Suomessa. Sinikka on sitä mieltä, että ystäviä pitäisi muistaa koko ajan, eikä vain tiettynä päivänä vuodessa, vaikkakin aina niitä ystäviään ei kerkeä ihan hirveästi muistaa tahi treffata. Facebookissa varmaan jokaisella meistä on hirveästi ystäviä, mutta montako oikeaa ystävää meillä jokaisella oikeastaan on. Kannattaa miettiä asia niin, että kenelle ystävälle soittaisit hädän hetkellä ensimmäiseksi, se kertoo sen, kuka on se sinun tosiystävä. Joidenkin ystävien kanssa ei välttämättä näe pitkään aikaan, mutta silti jutut alkavat luistamaan aivan kuin näkemisestä olisi kulunut vain vähän aikaa. Muistetaan jokainen vaalia ystäviämme huolella, jos ei aina, niin ainakin huomenna ystävänpäivänä.
Sinikka osti itselleen päivän piristykseksi neilikoita, Sinikka on ruvennyt tykkäämään niistä kovasti näin vanhemmiten, jotenkin ne on yhtä kauniita ja herkkiä kuin Sinikka itse.
PUS PUS!
Sinikka kävi torstaina Deko-lehden järjestämässä lukijatilaisuudessa, joka oli järjestetty minnekäs muualle, kuin Herttoniemen Marimekko-taloon. Tilaisuudessa oli suunnittelija Kustaa Saksi kertomassa kokoelmastaan, jonka hän oli tehnyt yhteistyössä Marimekon kanssa ja lopuksi oli vielä kierros Marimekon tehtaassa.
Kustaa Saksi on suunnitellut Marimekolle Merivuokko-ja Meriheinä-kuviot keväälle 2015. Hän oli ollut matkoilla Vietnamissa ja siellä sukeltaessaan saanut innoituksen tähän mallistoon. Kankaissa on vedenalaista tunnelmaa, merivuokkoja, jonkinlaista vesikasvillisuutta ja korallien kaltaisia kuvioita, värimaailma on hieman psykedeelistä. Aluksi Sinikka oli, että juu emme tykkää, liian värikästä Sinikalle, mutta nyt kun on kuviota katsellut, niin ehkä siinä on myös jotain 50-luvun fiilistä. Ei ehkä verhoja nyt tästä kankaasta, mutta sisustustyynyt voisivat olla aika kivat Sinikan kotia piristämään.
Marimekon tehtaassa käyminen oli kyllä jännää. Sinikka oli yllättynyt, että miten pieni tehdas oikeastaan se on. Siellä on kaksi painokonetta, toinen on rotaatiopainokone ja toinen laakapainokone. Muistaakseni opas sanoi, että viime vuonna kangasta oli painettu Herttoniemen tehtaassa 1,3 miljoona metriä ja joskus aikoinaan, kun vielä painettiin käsin, niin silloinkin oli painettu 1,2 miljoona metriä vuodessa. Marimekkoa on kritisoitu siitä, että yritys teettää paljon tuottteitaan ulkomailla, mutta jos haluaa suosia kotimaista, niin kannattaa ostaa Marimekon kangasta, koska ne kaikki painetaan Herttoniemen tehtaassa.
Oli oikein mukavaa viettää torstai-ilta Marimekolla, Sinikka oli niin onnensa kukkuloilla. Ihanaa!
