Se on kuulkaa nyt niin, että Sinikalla alkaa huomenna työt. Hyvin äkkiä tähän kotirouvuuteenkin tottui, vaikka tuossa männä viikolla tulikin kitistyä tuolla sosiaalisessa mediassa, ettei ole enää mitään tekemistä ja alkaisi jo työt. Kyllä Sintsukkaa nyt ihan pikkuisen jännittää, kuinka sitä pääsee taas mukaan siihen arjen imuun ja miten käsi kestää tupeeraamisen. Sinikka kävi lauantaina pikkuisen kokeilemassa, että onko tupeerauksen taito tallella ja miltä se nyt tuntuu tehdä tällä koppurakädellä, hyvinhän tuo taisi onnistua, vaikka jäykältähän se käsi vielä tuntui. Hiljaa hyvää tulee, nyt pitää olla itselleen armollinen, eikä olla kärsimätön, niin kuin Sinikka yleensä tuppaa olemaan.
Juanita paasasi tänään viikottaisella siivouskäynnillään, että Sinikan pitäisi ruveta pitämään sellaista kiitollisuuspäiväkirjaa, johon merkitään päivittäisiä arkisia asioita, mistä on kiitollinen ja mitkä asiat on omassa elämässään hyvin. Juanitalla on kova huoli ilmeisesti siitä, että Sinikan lempeän tyyni mieli katoaa taas, kun arjen harmaus puskee Sinikan silmille ja sieltä alta kuoriutuukin hirveän kiukkuinen ja ei mihinkään tyytyväinen pirttihirmu, joka kyykyttää Juanita parkaa siivoamaan aina vaan tarkemmin. Sinikkaa kyllä hieman mietityttää sellaisen päiväkirjan pitäminen, Juanita on itse niin henkistynyt ihminen, Sinikka taasen ei. No katsotaan, miten tässä käy....
Tässä eräänä ihanaisena päivänä posti toi tullessaan Marimekon joulukuvaston, jota Sinikka on ahkerasti täällä kotona selaillut. Nyt kun joulukin on tulossa niin Sinikka laittaa tähän loppuun muutaman kuvan, mitä kaikkea Sinikan mielestä ihanaa Marimekolla onkaan tarjolla. Kesällähän sitä tuli heikkona hetkenä sanottua, että tähän huusholliin ei tule enää yhtään mitään tavaraa, mutta sehän ei tarkoittanut siis Marimekkoa, vaan kaikkea muuta....
Oikein ihanaa viikon alkua kaikille, pitäkää Sinikalle peukkuja, pus!
Sinikalla oli jo juttu mietitty valmiiksi tälle sunnuntaille, mutta murheellisten uutisten kantauduttua Pariisista, se ei nyt tuntunut jotenkaan sopivalta. Marraskuu on muutenkin niin synkkä ja ankea, niin sitten vielä tällaiset uutiset synkistyttävät mieltä vieläkin enemmän. Yleensä sunnuntait ovat olleet Sinikan mielestä hyviä päiviä, kun on siivoustakin, mutta tämä päivä on ollut pitkä kuin kirnupiimä ( vai miten se sanonta meneekään).
Eilen kuitenkin Sinikka sai vihdoin ystävättärensä Raunin kanssa ajettua Sinikan kauppakassin turvaan talven ajaksi, kun Sinikka ei saa autoakaan nyt ajella vähään aikaan. Rauni hurjasteli niin, että Sinikkaa hieman hirvitti kyydissä, näköjään Rauni on yhtä hurjapää myös autoa ajaessa. Sinikan vääntämät kiharat meinasi suoristua siinä vauhdissa ja Rauni vaan huuteli, että pidä nyt penkistäsi kiinni...
Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu, kohti joulua ollaan menossa. Rakkautta ja ihania ajatuksia! PUS!
Perjantaina oli Sinikan arjessa iloinen valon pilkahdus tässä harmaassa marraskuussa, nimittäin Helsingin Nutturaseura täytti 50 vuotta ja sen kunniaksi oli järjestetty seuraan kuuluville gaalaillallinen. Tälläisia hienoja tilaisuuksia tulee harvoin eteen, joihin saa pukeutua parhaimpaan taftiunelmaan, tupeerata kampaus korkeammaksi kuin kenelläkään muulla, laittaa pikkuisen enemmän ripsiväriä ja mikä parasta, nähdä myös muita ystävättäriä kerrankin laittautuneena. Ennen juhlia Sinikka oli joutunut jo antamaan muutamia tyylivinkkejä sukkahousujen valinnasta ystävättärilleen ja mikä ihaninta, neuvoista oli otettu vaarin. Eräs rohkea neitonen oli Sinikan lisäksi uskonut saumasukkien säärtä verhoavaan voimaan, se lämmitti erityisesti Sinikan mieltä.
Illallinen oli järjestetty hienoissa puitteissa Helsingin Pörssitalossa, hieman närää aluksi aiheutti istumapaikkojen valmiiksi nimeäminen, mutta omalla paikallahan ei onneksi tarvinnut koko iltaa istua. Väkinäisiä puheita ei onneksi ollut ohjelmaan tumpattu, vaan yllätysnumerona oli raamikas herrashenkilö, joka esitti taikatemppuja. Siinähän kävi niin, että häikäisevän olemuksensa ansiosta, Sinikka joutui taikurille avustajaksi. Tässä vaiheessa on ehkä syytä mainita, että taikurit ja miimikot kuuluvat siihen samaan kategoriaan, joista Sinikka ei tykkää yhtään. Sinikka puri reippaasti hampaita yhteen ja hymyn voimalla kesti lavalla olemisen piinan, eikä tainnut olemuksellaan paljastaa, että hyvin kiusallistahan se loppujen lopuksi oli.
Kuten aina, ilta vierähti liian nopeasti ja aika koitti jatkoille lähdölle. Sinikka olisi halunnut lähteä elegantisti jonnekin siistiin paikkaan lasilliselle, mutta rokkimimmit halusivat helmojaan heiluttelemaan ja paikka määräytyi sen mukaan. Ilta oli taikurista huolimatta oikein onnistunut, nyt jaksaa taas kotona olla. PUS!
