Sinikka on miettinyt pitkään, että mitä sitä tänne kirjoittaisi. Näin sairaslomaa viettäessä ei elämässä oikein tapahdu mitään, eikä viitsisi valittaa kivuistaan, nuhjuisesta olemuksestaan, tyvikasvustaan, rullaamattomista hiuksistaan, sheivaamattomista paikoistaan tai uhkaavasta rasvakertymästään vatsan alueella. Tämmöistä se elo nyt on, välillä on mukavaa olla vaan ja välillä kaipaa arjen imuun mukaan.
Hyvinä päivinä Sinikka on käynyt kävelemässä ja nauttinut mereltä puhaltavasta syksyisestä tuulesta, käynyt kirjastossa, itkenyt Matthewin ja Maryn kohtaloa Downton Abbeyssa, käynyt kaupungilla kahvittelemassa ystävättärien kanssa, juoroillut puhelimessa, roikkunut tylsillä keskustelupalstoilla, lukenut rakkausromaaneja, siivonnut vasemmalla kädellä (mutta silti hyvin) ja nauttinut vaan kotona olemisesta.
Huonoina päivinä sitä lamaantuu sohvan nurkkaan ja kovien kipujen aikana ajattelee, että jos nyt olisi saha lähellä niin lähtisi tuo käsi irti ja hyvinkin äkkiä! Onneksi Sinikka ei omista sahaa...
Toivottavasti vuoden päästä, tätäkin ajanjaksoa voi hyvillä mielin muistella. Pus!
Kotona on ihmisen hyvä olla. Sinikka palasi viime viikolla takaisin tänne kaupunkiin, kaksi viikkoa hujahti nopeasti Savon sydämessä. Onhan tämä kotona oleminen hieman haastavaa näin yhdellä kädellä toimiessa, mutta tekee hissukseen ja mitä ei pysty tekemään niin jättää tekemättä. Mieliala vaihtelee välillä laidasta laitaan, välillä mieleen hiipuu pienoinen pelko siitä, että mitä jos tästä kädestä ei tulekaan kunnolla toimivaa, niin mitä sitten? Toiminnan ihmisenä, on Sinikalle hieman vaikeaa olla vaan täällä kotona, kun kauheasti ei voi puuhailla, sukkiakaan ei voi nyt kutoa. Onneksi Sinikan ystävättäret ovat pitäneet huolen siitä, ettei tässä ihan mökkihöperyydestä vielä kärsitä.
Ennen onnettomuutta Sinikka kerkesi hieman sisustaa keittiötään, osti uuden taulun tyhjälle seinälle, sekä toi vanhat sukset olohuoneesta keittiötä piristämään. Tuolit on vielä hankkimatta, mutta yhdet Sinikka on löytänyt, joita täytyy vielä käydä katsomassa, että miltä ne näyttävät luonnossa.
Palataan taas, Pus!
Se on nyt syyskuu ja aamuisin herätessä on niin kirpakkaa, että villasukat on jo syytä ollut laittaa jalkoihin. Sinikalla alkoi toinen viikko täällä Savon muan toipilaskodissa. Päivät menevät ihan mukavasti lukiessa, ottaen pieniä päiväunia ja välillä hissukseen ulkona kävellessä. Yöt onkin sitten toinen juttu, yöllä käteen yleensä aina särkee ja pelkästään selällään nukkuessa on omat haasteensa. Onneksi on hyvät kipulääkkeet keksitty.
Yhteentörmäyksiäkin on tullut, Sinikka kun on tottunut itsensä puunaamaan joka päivä tip top-kuntoon ja haluaisi tietenkin näyttää yhtä hyvältä näin toipilaana. Vasemmalla kädellä on vaikea laittaa papiljotteja hiuksiin, tupeerata nuttura ojennukseen tai laittaa liilaa luomiin. Myöskään missään lököhousuissa olo ei tunnu kotoisalta, Sinikka on vaatinut saumasukat jalkoihinsa joka päivä ja kellohameen päälle, joku roti sentäs tässä toipilaana olemissa on, Sinikan on näytettävä hyvälle!
Yhtä asiaa Sinikka vielä kaipaisi, semmoinen komea hoitaja puuttuu täältä, joka hieroa hivelisi Sinikan kipeää kättä aina tarvittaessa ja toteuttaisi kaikki pienimmätkin toiveet. Helsingissä on Juanita saanut tehdä syyssiivouksen rauhassa ilman Sinikan komentelua, ihanaa on palata puunattuun kotiin nauttimaan Lauttasaaren hienostuneesta ilmapiiristä. Ensi viikolla alkaa kuntoutus, jotta saadaan käsi taas kunnolla toimimaan, miksikään käsipuoleksi ei tässä todellakaan jäädä, se on vissi ja varma.
Seuraavien kuvien myötä Sinikka toivottaa teille oikein ihanaista alkavaa syksyä, pus!
