Piiroinen pitkästä aikaa täällä hei. Kevät meni menojaan, hirveä kylmyys koko ajan oli, ei paljoa voinut ennen kesäkuuta ajatella, että ilman nailoneita olisi kylillä viilettänyt. Jos kevät oli ankea, niin vähän on ollut Sintsukan mielikin ankea tänä keväänä, alkutalven villien helmojen heiluttelujen jälkeen tuli pyllähdys kuralätäkköön, eikä ollutkaan elo enää niin klamoröösiä. Pienen pientä sydänsurua ollut Sinikalla, oikeastaan syyttää saa itseään, kun lopulta antoi itse pakit oikein mukavalla herraskaiselle...
Sinikka ei ymmärrä näitä nykyajan vempaimiin saatavia sovelluksia, millä pitäisi saada joku kaksilahkeisen tapainen haaviinsa. Silmät ymmyrkäisinä on tullut kuunneltua nuorten ja vähän vanhempienkin neitosten juttuja, mitä villimmistä tarinoista ja jutuista, mitä herrat siellä ehdottelevat saadakseen neitojen huomion. On toivottu esimerkiksi, että kesän tullen pidetään vaan sellaisia nirunaru-aluspöksyjä jalassa minihameen kanssa, jotta pakaran posket vilkkuisivat tuulen ottaessa hameen helmoihin ja tämä oli sentään kevyemmästä päästä niistä jutuista. Kyllä pehmeän pumpuliset pikkuhousut on parhaat, ei paikat hikoile tahi hankaudu piloille, Sinikan mielestä herrat voisivat ite kokeilla kyseisiä housuja ja miettiä sen jälkeen halujaan uudestaan. Ennen riitti tansseihin lähtiessä, että osasi hyvin tanssia miehen viedessä tanssilattialla, jos oli sitten rohkealla tuulella niin vaivihkaa mutristi aistikkaasti punattuja huuliaan ja katsellaan viestitti, että josko tänä iltana saisi sen pienen suudelman nurkan takana, eikä tietenkään muuta.
Tänään on Piiroisella ensimmäinen lomapäivä menossa. Vettä tietenkin satoi, se ei nyt ole mikään ihme Suomen suvessa, ei annettu kuitenkaan sen häiritä ensimmäisen lomapäivän tunnelmaa. Lomassa kaikista mukavinta on se, ettei tarvitse herätä kellon soittoon ja tehdä joka aamuisia toimenpiteitä ennen töihin lähtöä. Pikkuisen nekin toimet alkavat tökkiä, kun minuutin tarkkuudella on aina arkiaamut aikataulutettu, kun totuushan on se, että juuri heränneenä ilman minkäänlaista ehostusta ei ainakaan Piiroinen pysty kotiovesta astumaan ulos. Toista on ne pimut, jotka uskovat luonnonkauneuteen ja meikittömyyteen, siihen kouhotukseen Sinikka ei ole lähtenyt mukaan, ei edes lomallaan.
Ensimmäisenä lomapäivänään Sinikka kävi Helsingin taidemuseossa katsomassa Modernia elämää! - Suomalainen modernismi ja kansainvälisyys-näyttelyn. Näyttely esittelee hienosti Suomen arkkitehtuuria ja muotoilua vuosina 1917-1968, kuinka Suomalainen taide, arkkitehtuuri ja muotoilu tekivät Suomea tunnetuksi ulkomailla ja josta saadaan edelleen olla ylpeitä. Sinikka tykkäsi kovasti ja alla olevista kuvista voitte päätellä, että minkä takia. ;)
PUS!
Huomenta, Sintsukka täällä on jo herännyt sunnuntaihin, viikon parhaaseen päivään. Sunnuntaisin ei ole kiire minnekään, suap hyvällä omallatunnolla olla tekemättä mittään tahi sitten tehdä mitä haluaa, eli siivota...
Tässä sunnuntaissa on se positiivinen luonne, ettei tukka ole yhtään kippee. Viime kirjoituksessa Piiroisella meni lujaa, nyt ollaan pikkuisen rauhoituttu ja ei olla niin kovasti tyllejä käyty pöllyyttelemässä, joku roti tähänkin elämään piti tulla.
Elämä on ihanaa. Vaikka Piiroisen ystävät yrittävätkin Sinikkaa verrata erään televisio-ohjelman ankeaan vanhaan piikaan, niin tällä hetkellä elämässä on menossa sellainen mukavan tuntuinen vaihe. Välillä työt tökkivät ja tuntuu, ettei tätä samaa tupeerausta jaksa millään, mutta Sinikka on yrittänyt ajatella asian niin, että elämä on muualla kuin täällä työpaikassa, yrittää vapaa-aikansa viettää sitten ihanammin ja tehdä niitä asioita, mistä saa iloa ja onnea ja viettää sen niiden ihmisten kanssa, jotka saavat hymyn huulille ja mielen mukavaksi. Tietenkin jokaisessa työssä tulee niitä hetkiä, ettei huvita yhtään, tai kyllästyttää työn samanlaisuus, mutta jos se alkaa olla jokapäiväinen tunne, niin silloin on asialle tehtävä jotain. Kamalaa olisi havahtua vuosien päästä siihen tunteeseen, että on koko elämänsä tehnyt sellaista työtä, mistä ei ole saanut vähäisinkään määrin minkäänlaista onnistumisen iloa tai ole ollut ylpeä työstään. Sitä ei Sinikka toivo itselleen eikä myöskään muille.
Viikot sujahtavat ohitse välillä kuin itsestään, viikko sitten Sinikka vietti ansaittua hiihtolomaa, suksia ei tällä kertaa otettu esille, vaan lomalla käytiin ystävättären kanssa Tallinnan ilmapiiriä tuoksuttelemassa. Matkan tarkoitus oli ystävättären piristäminen sydänsuruista pois, mutta tiedä oliko siinä asiassa Piiroisesta mittään hyötyä, ei ainakaan minkäänlaista slaavilaista körilästä ystävättärelle sieltä Tallinnan sivukaduilta löydetty, joka olisi toimillaan ainakin hetkeksi mielen kääntänyt mukavampiin asioihin. No mutta Tallinnassa oli ruoka hyvää ja juoma kupli myös, kädet ja varpaan välit sai hemmottelua, rahaa meni leninkeihin ja ystävätär sai purkaa sydäntään, että kyllä se ihan kelpo reissu loppujen lopuksi oli.
Lopuksi täytyy tässä salaa tunnustaa, että ei se tyllihameen pöllyytys tuolla tanssiravintolassa ehkä mennytkään ihan hukkaan, mutta siitä ei nyt sen enempää.
Ihanaa sunnuntaita, PUS!
Onko kevättä rinnoissa tahi rinnassa, mietti Piiroinen kävellessään tänään töistä kotiin. Ihanasti pakkainen poskia nipisti, ai ai kun olisi sukset olleet ja meri jäässä niin Sinikka olisi laittanut hiihtohousut jalkaan ja lähtenyt sivakoimaan jäitä pitkin ympäri Lauttasaarta. Olisi ollut kerrassaan ihanan energista ja reipasta menoa se!
Ystävättäret eivät ole sitä suoraan sanoneet, mutta ovat antaneet ymmärtää, että Sintsukka on ollut vallan hunningolla viime aikoina. Kuukauden sisällä on allekirjoittanut käynyt kuohuva kädessä notkumassa kaupungin tanssipaikoissa killistelemässä kaksilahkeisia. Vanhojen herrojen kanssa on tullut henkeviä keskusteltua ja nuoria herroja helemojen alta hätisteltyä pois, muuten ei ole kyllä ollut kovin kaksista menoa siellä, harmi sinänsä. Sinikka on kyllä perustellut itselleen tämän vallattomuuden niin, että viikot saa täällä kotona yksin illat möllöttää, joten viikonloppuna on kiva nähdä muitakin kuin aina niitä samoja naamoja, joita viikot töissä tuijottaa. Se täytyy todeta, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä kovempi päänsärky iskee seuraavana päivänä, mitä enempi sitä kuohuvaa lipittää. Viime sunnuntaina Sinikan siskolta tuli viesti, onko Piiroisen tukka kippeenä ja tyllihame rytyssä? Kyllä oli!
Muistatte varmaan Sinikan ihanan ystävättären Rauni Yletyisen, joka on vähän kuin vastakohta Sinikan tyyneydelle ja hillityn hallitun olemukselle, sen takia Sinikka ja Rauni ovatkin lempiystävättäret, koska vastakohdathan täydentävät toisiaan. No niin, siis Sinikkahan on varmaan viimeiset kymmenen vuotta miettinyt, että mitä sitä haluaisi oikeastaan tehdä isona ja olisko siellä maalla ihanaa asua ja tykkääkö olla kampaajatar vaiko rikkaan miehen rakastajatar ja niin eespäin, kyllähän työ tiiätte sen. Mutta ihanan raju tyttö Rauni on päättänyt tehdä elämässään sellaista, mistä me monet vaan haaveilemme, hän heittää ankean virkanaisen jakkupuvun romukoppaan ja rupeaa tekemään sellaista työtä, mistä on pitkään haaveillut ja miettinyt, että pitäisikö ruveta ja uskaltaisiko sitä. Ihanaa, Sinikka on niin onnellinen ystävättärensä puolesta, kerran täällä vaan eletään ja omista unelmistaan täytyy pitää kiinni. Eli siis kampaajatar vai rakastajatar, siinäpä pulma... ;)
Viime tekstissä Sinikka kirjoitti armollisuudesta itseään kohtaan, että yrittää olla ettei siivoaisi koko ajan ja antaisi ne mattojen hapsut olla miten sattuu. Sunnuntaisten päänsärkyjen takia siivous on ollut mitä on, ei ole tullut kyllä lattioita luututtua ja pölyhuisku ei ole joka päivä muutenkaan täällä kotona viuhunut. Ehkä tämä on vaan tällainen ohimenevä vaihe Piiroisen elämässä, se jääköön nähtäväksi.
Oikein ihanaisia helmikuun päiviä, unelmoidaan ja haaveillaan, sekä uskalletaan elää, elämä on nyt ystäväiset, eikä vasta huomenna. Älkää kuitenkaan ottako Sinikasta mallia, vaan siivotkaa silti! PUS!
Niin se yksi vuosi elämästä viuhahti ohitse noin vain, silleen huomaamatta. Vuosi 2016 oli Piiroisen elämässä vähän sellainen muutoksen vuosi, nurkkia siivottiin ja oikein kovalla kädellä, ikääntymisen kriisi taisi iskeä vaan vuoden myöhässä. Vaikka vuosi vaihtuikin, niin ei se muutoksen tuuli ole oikein vieläkään jättänyt Sinikkaa rauhaan, jotain uutta on tänäkin vuonna tapahduttava, joko työrintamalla tai sitten tässä normielämässä. Tässä männä kerralla Sinikka jutteli salongissa asiakkaansa kanssa, että kaikkea tai melkein kaikkea on kokeiltava ainakin kerran elämässään, niin naimisiin ei ole vielä keretty, että josko ne kirkonkellot kumajaisi sitten vuonna 2017 Sinikka Justiina Piiroisen ihanaisessa elämässä. Jännityksellä jäämme odottelemaan...
Vuoden 2016 vuoden alussa Sinikka taisi täällä kuuluttaa, ettei aloita minkäänlaista uutta harrastusta tai kuntoilua ja vielä huutaa kailotti perään, että kaikenlainen elämäntapojen muutos ja hulluna kuntoilu on ihan huuhaa hommaa. No kuinkas suu pannaan Piiroisen naamavärkissä vuonna 2017, voishan sitä jonkinlaisen kevyemmän elämän aloittaa ja ryhtyä käymään taas naisvoimistelijoiden jumppapiirissä sekä paikallislehdestä pongatusta varttuneimpien naisten kuviokellunnan alkeiskurssista Sinikka haaveilee myös. Kun sitä kaksilahkeista ei kerran nyt ole täällä nurkissa pyörimässä, jota pitäisi alati olla passaamassa tahi pikku hepenet päällä liehittelemässä, niin mikäs siinä, illat on aikaa juosta harrastuksissa. Siihen ei sentään Piiroinen ryhtynyt, että olisi kansalaisopiston kirjasesta joka toisen kurssin itselleen varannut, ei ei ei.
Se on kumma juttu, että miten nuorena sai suunnilleen syödä mitä vaan, eikä se juuri missään näkynyt, sorja vartalo on Piiroisella aina ollut. Mutta kuinkas ollakaan, kun 40 vuotta tuli mittariin, niin kroppa rupesi jotenkin käymään säästöliekeillä, enää ei ollakaan ns. läpipasko, vaikka kuinka pienen pienen linnun kokoisia annoksia nokkisi, niin se ylimääräinen tuppaa tuohon sivuille kertymään, miksi? Sinikka ei ole koskaan toivonut itsestään sellaista eksoottista napatanssijaa, jossa sellaiset jenkkakahvat höllyisivät ihanasti tanssin tahdissa, vaan asia on päinvastoin, ei ole kiva tanssia rockabillya kellohame pyörähdellen jenkkakahvat löllyen samaan tahtiin. Voi voi, ei ole oikotietä onneen tässäkään asiassa. Aina on hyvä suunnitella mielessään uuden elämän aloittamista, mutta se ensimmäinen askel siihen muutokseen on aina vaikeaa, mieluustihan sitä istuisi sohvan nurkassa mutustellen suklaata ja haaveillen jostain komeasta urhosta, kuin naama punaisena ähkisi sadan muun matamin kanssa jumppapallon päällä haaveillen piukeemmasta perästä.
Vuonna 2017 Sinikka voisi opetella myös vihdoin armollisuutta itseään kohtaan, ettei aina tarvitsisi olla suorittamassa jotain, oppisi välillä höllentämään otetta vähän jokaisessa asiassa. Ei aina tarvitse olla siivoamassa tai maton hapsuja ojentelemassa suoraan. Myös pitäisi oppia elämään tässä hetkessä, pois sellaisesta ajatustavasta, että sitkun sitä tai tätä tai miks mulla ei ole ihanaa Artekin ruokakalustoa tai String hyllykköä olohuonettani koristamassa kun ystävättärellä on kaikkea sitä ja vähän päälle myös. Ketä varten sitä asuntoakin pitää olla koko ajan sisustamassa ja hullun kiilto silmissä sisustuslehtiä pläräämässä, haluan tuon tuon ja tuon ja sydän pakahtuen odottaa, että josko tänä vuonna vihdoin Avotakka tekisi Piiroisen ihanasta interiööristä jutun lehteensä. Miksi ja mitä varten, sitä sietää Sinikan miettiä ja varmaan monen muunkin olisi syytä myös.
No niin, näissä tunnelmissa astellaan löllötellen vuoteen 2017, ihanaa alkavaa vuotta kaikille, PUS!
