Pari lauantaita sitten oli kuitenkin sellaista ihanaa Sinikan elämässä, nimittäin: Sinikka piti kahvikutsut käden parantumisen kunniaksi. Silloin elokuussa piti olla syntymäpäiväjuhlat ystävättärille, mutta ne jouduttiin perumaan, kun Sinikka meni ja kaatui rähmälleen kadulla ja siitä seuranneet tapahtumat työ tiiättekin. No niin, mutta oli siis oikein ihanat kahvikutsut Sinikalla, vieraita noin 20 henkeä, enemmänkin Sinikka olisi halunnut kutsua, mutta tila ei antanut enempää myöten. Tärkeitä ihmisiä elämän varrelta tuli juhlimaan Sinikkaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä oikein mukavaa ja mieltäkin hieman herkisti, kun niin moni pääsi tulemaan.
Ennen juhlapäivää, hieman tietenkin stressasi, että mitä sitä tarjoaa syömistä, mitenkä juomapolitiikka riittää, mitä tarjota ruokavammaisille, pitää siivota, täytyy keretä ostaa uusi leninki ja mitä näitä nyt turhia stressin aiheita on. Sinikan ystävätär sanoikin niin osuvasti, että miks sitä pitää siivota niin hirveästi, kun kuitenkaan kukaan ei katso sen kummemmin, että onko sulla nyt pölyä siellä vai ei. Näinhän se kyllä taitaa olla. Hyvät juhlat jotenkin vilahtavat ohitse liian nopeasti, tuntui, ettei kerennyt edes kaikkien kanssa tarpeeksi juttelemaan, kun ehtoisena emäntänä yrittää jokaista huomioida tasapuolisesti.
Juhlia pitäisi pitää enemmän ja käydä kylästelemässä toisten luona useammin, miten se elämä onkin mennyt täällä kaupungissa tämmöiseksi liian kotona pyörimiseksi, nyt juhlia enemmän elämään! Ankean arjen vastapainoksi olisi ihanaa nähdä ihmisiä useammin, kuin mitä nykyisin tulee nähtyä. Näin se on!
Juhlien jälkeen iski Sinikalle kauhea flunssa, taisi olla oikea influenssa. Koko seuraava viikko meni sängyn pohjalla kuumeen kourissa houriessa ja edelleen on yskä kuin jollain vanhalla huru-ukolla. Helmikuu on jo puolillaan, tässä kuussa on myös karkauspäivä, oliskohan jo Sinikan aika päästä kosimaan vai täytyykö tyytyä vaan hamekankaaseen.... Mukavia päiviä, PUS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti