Sinikka on tässä yhdelle jos toisellekin sadatellut sitä, että miten kauan voi kestää bussilla matkustaminen täällä Helsingissä. Piiroisen neiti omistaa kyllä hyvät hermot, mutta ne ei ole kauhean pitkät, tuppaavat katketa aika usein ja varsinkin bussilla matkustaessa. Mikä onkaan ankeampaa, kuin täyteen ahdettu bussi, se kelmeä valo kajastaa sieltä katosta ja seisoa törötät aivan kiinni toisessa ihmisessä samalla yrittäen pitää kiinni jostain, ettet kaadu vieressä olevan päälle. Istumapaikalta ulos yrittävät hakkaavat sinua lapaan isoilla kasseillaan ja yrität väistellä pahalle haisevia ukkoja siinä samalla, yök. Oikealla kädellä ei uskalla vielä pitää kiinni, joten vasemmalla on roikuttava jostain kiinni pitäen. Ei ei ei, hermot menee Sinikalla joka päivä.
Sinikan ystävätär Rauni Yletyinen kehotti Sinikkaa kävelemään toisen puolen työmatkasta, ettei ne hermot nyt menisi ihan joka päivä. Kyllähän siinä kunto kasvaisi ja mieli virkistyisi kävellessä, mutta jotenkin ajatus toppahousuista ja sporttisesta repusta Sinikalla ei nyt ihan kuulosta hyvälle, siinä olisi tyylilyyliyis kaukana. Ehkä ei pidä heti kättelyyn torpata Raunin ideaa, vaan kokeilla sitä kävelyä ilman niitä toppahousuja ja sporttista reppua selässä.
On tässä jotain omituistakin tapahtunut, nimittäin semmoinen asia kuin, että Sinikkaa on ruvennut siivoaminen tympimään. Miten, on mahdollista, että tympimään, vaikka Sinikkahan rakastaa siivouksen tuomaa elämän hallinnan tunnetta yli kaiken. Tässä eräänäkin sunnuntaina rättiä heilutellessa tuli mieleen, että mitä varten tätäkin hommaa täytyy koko ajan tehdä ja tämänkin ajan voisi käyttää ihan muuhun tarkoitukseen ( niin mihin? ). Toivottavasti tämä on joku ohi menevä kouhotus taas mielen sopukoissa ja siivoaminen alkaisi maistumaan entisellä tavalla.
Tulppaanien kera, Sinikka toivottaa oikein ihania talvipäiviä! PUS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti