Ilmojen lämmetessä Sinikka upotti sormensa multaan, palstalla muutoksen tuulet puhalsivat. Rankalla kädellä tuli laitettua punaviinimarjat matalammaksi ja lisäksi vadelma sai myös lähteä, se tuppaa niin ärsyttävästi leviämään joka paikkaan, 20 neliön palstalla ei ollut nyt tilaa vadelman rellestää huolettomana. Sinikka istutti perinteisesti hyväksi havaittuja kasviksia: perunaa, sipulia, punajuurta ja kesäkurpitsaa. Nyt vaan toivomme lämmintä kesää ja pieniä sateita silloin tällöin, jotta saadaan hyvä sato. Ei tämä kesäkuun alkupäivät ole sään puolesta ollut kovin kummoinen, mutta nyt emme valita, koska kesä on aina kesä.
Sinikka oli viime perjantaina ihanien ystävättärien kanssa jo perinteeksi muodostuneella illallisristeilyllä. Teemana oli kesän aloitus ja Sinikan syntymäpäivien juhlinta näin etukäteen, ystävättäret yllättivät Sinikan iloisesti ja olivat ostaneet lahjakortin minnekäs muualle kuin Marimekkoon, ihanaa...
Kesäkuun lopussa alkaa uudet tuulet puhaltamaan, Sinikka muuttaa merellisiin maisemiin nauttimaan muiden yhtä tyylikkäiden ihmisten seurasta, pikkuisen ahdistaa ajatus tavaroiden pakkaamisesta, mutta onneksi on Juanita olemassa.
PUS PUS, nauttikaa kesästä vaikka taivaalta tippuisikin mummoja hammeen helemat korvissa... :)
Kyllä se Sinikka on niin ihana multapeukalo. Kiva on sitten syksyllä säilöä ja laittaa talven varalle.
VastaaPoistaMitä ihmettä? Sinikkako muuttaa? Ja merellisiin maisemiin. Pirkko menee nyt aivan säpäleiksi. Ja sanattomaksi.
VastaaPoistaJuu näin on Sinikka haluaa vaihtaa maisemaa, nokka kohti uusia tuulia.... :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHyvää kesää vaan Sinikka,olikin eilen kävelyllä palstasi tietämillä,kun oli sinnepäin asiaa,olipa siistiä,ei ollut rikkaruohoja yhtään.Kyllä olet ollut ahkera,iltasin voitkin jo rentoutua ja nauttia pienistä elämän iloista.Helppohoitoinen palsta onkin nyt hyvä olla kun uudet tuulet kutsuvat.😊😎 Nauti kesästä Sinikka rakas ystäväni.
VastaaPoista